Yhtä hyvin kuin vedestä tässä voisi olla puhe runoudesta. Runous itsessään on materiaa mutta myös materiaalia muokkaava työkalu. Eikä tässä kaikki. Runouden rakenne ja muoto kuuluvat sen sisältöön. Se säilöö, välittää, ruokkii. Sen rajat ovat epäselvät: on mahdoton sanoa, mistä runous alkaa ja mihin se päättyy, tai missä kulkee erillisten runojen raja. Runous kiertää ja omaksuu erilaisia olomuotoja. Ei ole yllätys, että teoksen yhtenä kummina on juuri Merleau-Ponty. Tämä kaikki on kuvailtu ja näytetty Vedenpeitossa.