Oletus runon olemisen muodosta istuu lujassa. Otsake säe säkeistö mitta riimi oudot sanajärjestykset ja kirjoitusasut. Niistä ne. Perinteiset ratkaisut liittyvät muistamisen tekniikkaan yhtäältä ja kirjapainon käytänteisiin ja rajoihin toisaalta. Ilmaisun tarpeet, ilmaisun keinot. Nykyisin on mahdollista kuvitella ja tehdä toisin vaikka mitä. Änimling koettelee näitä rajoja. Sanat tulevat heti alusta yhtä aikaa tuttuina ja tuntemattomina ja asettuvat tyhjään tilaan yllättävissä muodostelmissa:

Meidän sisälläniö
sormerrr

rrrrRRRIP

Suuniö.

Tässä vaiheessa on käytetty vasta tai jo kolme sivua. Runeberg ja Kivi katselisivat ja ymmärtäisivät näitä runojä vaivatta ja mainiosti. Suuniö. Arveltavaksi jää, mille aisteille tällaiset oudot merkitsijät on kirjoitettu, luettaviksi, suussa maisteltaviksi, katsottaviksi. Yleissääntö on, että mitä konkreettisempaa, sitä visuaalisempaa mutta mykempää. (Toisaalta olen saanut toista tietä kuulla, että teokseen avautuu aivan uusi taso, jos kuulee tekstiä tekijän itse elävästi esittämänä.) Jäljempänä seuraa lisää melkein muodottomaksi pilkottua ja väännettyä kieltä. Teoksen kannesta annoin edellä tavallaan erheellisen todistuksen. Kannessa näkyvää ja sitten esilehdillä pienin variaatioin toistuvaa nimeä ei ole tarkkaan ottaen ladottu eikä piirretty. Kyseessä on kuva. Tai paremminkin digitaalisin keinoin manipuloitu, tunnistamattoman suuntaan taivuteltu kuva alunperin ladotusta tekstistä, jossa näyttäisi lukevan Ä nim ling tai jotain.