Heti perään Sinervo ottaa uuteen tarkasteluun aiemmin esittelemänsä tunnetun kielirunousmaksiimin: Language discovers what one might know. Alunperin hän käänsi sen muotoon ”Kieli keksii mitä joku ehkä tietää”, mutta nyt hän testaa uutta versiota:

Jos siis Lyn Hejinianin lauseen tulkitsisi muotoon ”kieli paljastaa sen minkä ehkä jo tiedät”, se lähestyisi totuutta, ainakin merkityksessä paljastaa muille. Näyttäisi nimittäin siltä, että ajattelu, hermokudosten ihmeellinen työmaa, tapahtuu mielikuvien, ”neuraalisten hahmojen” varassa. Silloin kun ihminen kertoo sanattomasti, ”tapahtumat tallennetaan aivojen kartoiksi”, joissa muodostuu kuvallisia representaatioita. Täydellinenkään kielellisen aluen aivovaurio ei tuhoa ajattelua.

Kiintoisaa tässä on hahmoteltu samankaltaisuus limasienten toiminnan kanssa. Ajattelussa on kyse enemmän karttojen piirtämisestä ja niiden tulkitsevasta lukemisesta, kuin kirjaimellisten viestien tuottamisesta ja noudattamisesta.