Maalta laskeudutaan hetikohta mereen. Ruumis ja mieli ovat molemmat yhtä aikaa läsnä.

Kietoudun illan hämärään kuin syvänmeren pohjan mysteeriin. Kietoudun alkukirjoitukseen, alkuoivalluksiin, alkurytmiin, tunnen ruumiini sisältäpäin. Tuijotan hämärän sävyjä, ohuessa valokaistaleessa leijuvia hiukkasia. Koppakuoriainen matkustaa huoneen poikki, sen kroppa välkähtelee, kietoudun välkähtelyyn, keskeisperspektiiviä ei ole, kaikki tapahtuu yhtä aikaa ja limittäin, rinteet. Ilmaantumista, häviämistä, tarkennusta, murskaa; kiedottua painovoiman merellistä ääntä ja teekuppia.