Aivan viimeisillä sivuilla runoon ilmaantuu käänteistä suurin eli puhuteltu "sinä". Ollaan ihan lähellä kielen maagista funktiota, jossa elotonta lähestytään loitsun keinoin: Hei sinä raukea helmi. Hei, sinä vedestä. Ihan varma ei voi olla, missä tarkoituksessa "sinää" vihdoin ja viimein puhutellaan, mutta muutos on merkittävä, koska aiemmin sitä ole tapahtunut. Toiseksi viimeinen sivu päättyy:

Hei sitten, kaksiääninen juoma, harhauttava, kuvajainen. Väreistä, valosta, päivästä, se miltä näyttää. Hei, hyvästi kirkas piste, madonreikä.

Pari riviä tyhjää tilaa, ja sitten:

Kasvojesi vieressä, piste. Violetti, valoisa. Välitön etäinen.

Mahdoton sanoa, kenelle tai mille sanat on osoitettu, tai mikä on tämä piste, tai madonreikä, kenenkin kasvojen vieressä. On vain tyydyttävä siihen "tietoon" tai "ehdotukseen", että kyseessä on "kaksiääninen juoma".