Eräällä sivulla "normaalin" tekstin korvaa pistekirjoitus. Braillen eli pistekirjoituksen tunnistaa kirjoitukseksi, mutta harjaantumaton tarvitsee silti Wikin tarjoamaa käännösapua viestin sisällön ymmärtämiseksi. Tovin keskittyneen koodinpurkamisen jälkeen kaoottiselta näyttänyt pistejoukko järjestyy ja avaa salaisuutensa. Kuinka ollakaan tuloksena on jälleen metateksti: TÄMÄ KAUNIS SIGNAALI EI KOSKETA JUURI NYT AIVAN KUTEN KUULUISI. Sepä se. Teksti kuin teksti koskettaa ja kuuluu monella tasolla, ja toisinaan kriittinen lukeminen edellyttää runontulkintaan perinteisesti kuulumattomien keinojen soveltamista. Mutta puheena olevan tekstin erityispiirteisiin kuuluu silti, että sen signaalia ei voi koskettaa ja siksi se välittyy vain näkeville (mikä tietysti koskee kaikkea painettua tekstiä). Lukeminen tapahtuu useiden aistien avulla. Tai niin kuin tekijä jäljempänä otsikkoonsa viitaten painokkaasti kirjoittaa: ”Kaikessa hiljaisuudessa tuntuu aina vain perustellummalta ehdottaa kielelle asemaa kuudentena aistina, sillä sen avulla ymmärtää toisin kuin kehossa vuorottelevien varassa.”