Joka tuntee Kristianin, tai on kuullut hänen puhuvan yksityisesti tai yleisön edessä runoudesta, tunnistaa hänen äänensä myös kirjan sivuilta. Ääni joka on yhtä aikaa hapuileva ja varma asiastaan, siis vähän niin kuin runokin on. Alun melkein minimalistiset tekstit saavat pituutta seuraavissa osastoissa. Ne ovat runollisen ajattelun jälkiä, dokumentteja. Laajat, levolliset kehittelyt saattavat kuitenkin välillä poiketa hetkeksi oudoille sivupoluille, tähän tapaan:

Välissä pitkiä minuutteja, joiden aikana maailma muuttui;
edessä pitkiä minuutteja, joiden aikana toisenlainen
on edelleen mahdollinen.


                                                Metsä
kuin yksi mänty jokaista nukkujaa kohti


ja lehvästöön kajastuvaa valon viskositeettia, huomenaamu.


Nyt sinä olet-olet, ja luut sisälläsi ovat
kuumia konsonantteja
elämänmittaisen hymnin rakenteessa


sillä eivätkö nämä yhteisten vuosisatojemme holvikaaret
suojaa myös suotta unohtunutta akustiikkaa, rakkausrunoja —


katkeamatonta todistusta miten ilmeikkäästi
ihmiset ovat rakastaneet todellisuutta
jossa ovat rakastaneet?


Kuinka maailma tiivistyy meihin, eivät sen puutteet.