Tenhoa tuovat tekijät ovat tuttuja vaikkapa iskelmistä, joissa leperrellään rakkaudesta kaihoisan sävelmän päälle. Iskelmän tunnevaikutus on tosiasia, joskus jopa vuosikymmenestä toiseen, mutta mihin vaikutus tarkkaan ottaen perustuu, sitä on jo vaikeampi täsmentää. Täsmennystä ei välttämättä edes kaivata. Kaihon ja rakkauden kohteet vaihtelevat, kyse on tunteen voimakkuudesta. Tunteet ovat taattu merkki siitä, että ihminen on edelleen elossa; toisaalta tieto siitä, että tunteet edelleen vaikuttavat, pitää sekin ihmistä hengissä. Kiintoisaa on myös tapa, jolla Kainulainen pohtii tietämisen ja tuntemisen eroa ja suhdetta:

Tenhosta  puhuttaessa monille tulevat mieleen tunteikkaat runot. Varsinkin rakkausruno on monen tietämä, tunteita koskettava lajityyppi. Kiinnostavaa on, että ”tietäminen” osoittaa edellisessä lauseessa yleiseen tietoon rakkausrunosta, joka todellisuudessa kattaa lukuisia erilaisia ja eri aikoina kirjoitettuja, rakkautta aiheena käsitteleviä runoja. Kun suomeksi sanot tietäväsi jonkun henkilön, suhde on pintapuolisempi tai vaillinaisempi kuin silloin, jos tunnet jonkun. Sama pätee runouteen. Tunteminen tarkoittaa, että runot tuntuvat joltakin, ne vaikuttavat meihin ja ne ovat tavalla tai toisella sisäistänyt, ottanut osaksi ruumistaan.