Voidaan väitellä siitä, onko runon tarkoitus kiinnittää lukijan huomio runoon itseensä vai sen ympäristöön. Lukiessaan runoa lukee sitä mitä on silmien edessä paperilla, mutta myös ajatuksiaan, muistojaan, tuntemuksiaan ja maailmaa siinä ympärillä. Siru Kainulainen korostaa tätä lukemisen hetkeä tai elettä — runon affektivoimaa — teoksessaan Runon tuntu (2016). Huomio on tärkeä. Runon rytmi tarkoittaa tekstin poljentoa mutta myös sen vaikutusta lukijaan. ”Kutsun tällaista tapahtumista ja tekemistä lukemisen tuntutilaksi ja lähestyn sitä rytmitse: rytmi havainnollistaa, miten runo toimii ja toiminnallaan aktivoi lukemista”, Kainulainen kirjoittaa.