Ovi teoksen sisään raottuu usein siellä, missä tekijä pohtii teosta tai kirjoittamista yleensä. Näin Rautio:

Huomenna
kirjoitan yhden
rivin enemmän,
se ei viesti mitään,
se on sen viesti.

Niin, onko runous kirje taikka viesti tekijältä lukijalle? Ja jos ei ole, mikä tai mitä se siinä tapauksessa on? Mitä pitemmälle teos etenee, sitä enemmän siihen alkaa ilmaantua konkreettisia piirteitä. Puolivälin jälkeen nämä keinot ovat jo pääosassa. Paikka paikoin osa tekstistä on painettu niin vaaleaksi, että siitä on miltei mahdoton saada selvää — tämäkin tuttu keino nykyrunossa. Eräällä sivulla osa sanoista on peitetty näkymättömiin mustalla tussilla, tai siltä ainakin näyttäisi. Toisaalta, mistä tiedämme, että ylivetojen alla on tekstiä? Jäljelle jääneen tekstin perusteella tämä on mahdollista, mutta koska sanoja ei näy, varmuutta siitä ei ole. Kolmannessa tapauksessa tekstityyppi alkaa ensin pienentyä ja tihenee lopulta melkein läpitunkemattomaksi mustaksi. Onko tekstissä silloin liikaa vai liian vähän ”sisältöä” tai ”merkitystä”?