Vallitsevasta käytännöstä on puolisen tusinaa poikkeusta. Nämä ”sääntörikkomukset” tavallaan vahvistavat sen, ettei muotoratkaisussa ole kyse ”sattumasta” tai ”erehdyksestä”. Kerran runotekstin perään on sijoitettu kynällä tehty söherrys tai sen reproduktio, mutta muusta "tekstistä" poiketen piirrosta ei toisteta peilikuvana. Toisaalla runon päättää yksirivinen, poikkeuksellisesti sivun keskelle ladottu loppukaneetti. Tässä tapauksessa peilikuva on sijoitettu välittömästi rivin yläpuolelle ja kaiken lisäksi ylösalaisin, ja myös se on painettu sataprosenttisella mustalla. Olen pinnistellyt valtavasti kuvatakseni teoksen ja sen sisältämät muotopoikkeamat tunnollisesti ja oikein. Epäilen silti onnistumistani. Tästä huomaa, miten lukemattomista pienistä ja suurista valinnoista runoteokset koostuvat, ja sen kuinka vaivalloista on niiden kuvailu.