Toisinaan usein aina runo johdattaa lukijansa tai runoilija johdattaa itsensä outoihin tai vaarallisiin tai hedelmällisiin fyysisiin tai psyykkisiin tiloihin tai tilanteisiin. Runoilijan valitsemat proseduurit ja rajoitteet ovat katalyytteja. Tarja Hallberg käsittelee aihetta Tuli&Savussa arvioidessaan Peter Mickwitzin uusia teoksia. ”Lausetason minimalismia” hyödyntävä ”hybridilajinen” teos Leksikon. Sett att lesa (2018) sisältää 538 epäsanaa sekä sanojen kirjoittamisen metodisuutta, lukemisen neurologiaa ja dysleksiaa käsittelevän esseen. Hallbergin sanoin: ”Dysleksiaa luonnehtii neurologinen erilaisuus tavassa käsitellä tietoa, ja tilaan liittyvä virheiden suurempi mahdollisuus paljastaa runoilijan mukaan kielen hallitsemattoman olemuksen.” Kuvauksen mukaan runoilijuus on yhtä aikaa tahatonta ja tahallista, perittyä tai itse valittua dysleksiaa. Lopuksi siteeraan — kontekstia sen kummemmin selittämättä — pätkän arvion loppupuolelta:

Runot ovat kuin paratiisi, jonne runoilija yrittää kehittämänsä metodin avulla palata mutta päivä päivältä kirjoittaa itseään siitä yhä kauemmaksi.