Hellgrenin lisäksi kotimaisia luovan kuvakiellon mukaisia tekstejä ovat julkaisseet muun muassa Osmo Jokinen ja Kari Aronpuro. Jokisen runoteos Nollapiste (1964) koostuu pääosin tyhjistä sivuista ja epälukuisesta joukosta mustia "pisteitä". Teos kieltäytyy olemasta sisältöä tai luovuttamasta sitä. Aronpuron kollaasiromaani Aperitiff — avoin kaupunki (1965) sisältää sivun, jossa esiintyy pelkkä musta suorakaide. Aronpuron oma selitys mustalle sivulle on kiintoisa: sen oli tarkoitus kuvata silloisesta arkisesta kopiointikäytöstä tuttua kalkeeri- eli hiilipaperia. Kalkeerin avulla kuiteista, lomakkeista ja muista tärkeistä dokumenteista teetettiin identtinen tosite. Mikko Keskisen pohdintaa Aperitiffin mustasta suorakaiteesta kannattaa siteerata laajasti:

Teknologiana hiilipaperi edustaa ratkaisua, jossa kopio syntyy samoilla liikkeillä ja samanaikaisesti kuin alkuperäinenkin, eli kynän piirrot tai kirjoituskoneen lyönnit siirtyvät jälkinä päällimmäisen paperin lisäksi sen alla olevaan materiaaliin. Toinen, teknologisesti vaativampi ratkaisu on kopioida kokonainen valmis sivu, kuten tapahtuu erilaisissa kopiokoneissa. Aperitiffin suorakaiteen mustuudessa ovat näkyvissä molemmat teknologiat, sekä hiilipaperin kopioiva pinta että valokopioitu ja painettu kuva siitä. Mutta musta on enemmän kuin mykkänä odottava kirjoituksen välitysaine, niin kuin tyhjä sivu voi olla muutakin kuin merkkien puuttumista. Sivun koko tekstikentän suuruinen musta palkki assosioituu helposti moniin nimenomaan kirjoitukseen liittyviin merkityksiin. Mustan suorakulmion alla voi otaksua olevan sensuroitua, peitettyä tekstiä. Toisaalta, ainakin digitaalista kautta edeltäneen sanomalehden käytänteissä, musta palkki nimenomaan kieli kirjoituksen puuttumisesta; taitossa sivulle jäänyttä tyhjää kohtaa ei katsottu hyvällä, joten se täytettiin pelkällä painovärillä, ilman kielellistä sisältöä. Mutta musta alue voi syntyä myös juuri kirjoituksen ylenpalttisuudesta. Moneen kertaan käytetty hiilipaperi tai kirjoituskoneen värinauha muuttuu yhteen sulautuneiden kirjainmerkkien monokromaattiseksi tai oikeastaan akromaattiseksi massaksi, ”pelkäksi” mustaksi väriksi. Kirjoituksesta syntyy kirjoituksen materian kuva. Hiilipaperi mahdollistaa kirjoitusjälkien tuottamisen ja samanaikaisen kopioimisen faksimileksi. Hiilipinta myös kätkee sivulta itse kirjoituksen poissaolon tai peittää sen läsnäolon. Kaikki tämä sisältyy Aperitiffin mustaan suorakulmioon. Ja vielä: eikö se salli ja monista myös tulkintoja itsensä merkityksistä, kun lukijat kerta toisensa jälkeen yrittävät löytää selityksen mustalle mysteerille?

Mikko Keskinen: "Kirjoituksen näköiset kuvat eli Aperitiffin tekstifaksimilet", teoksessa Avoin Aperitiff — Kirjoituksia Kari Aronpuron kollaasiromaanista Aperitiff — avoin kaupunki. Toim. Mikko Keskinen, Juri Joensuu, Laura Piippo ja Anna Helle. Tampere University Press, 2018.