Kertomus kytköksistä, joilla "kaikki tämä elonkirjo" voisi olla selitettävissä, selvästi kiinnostaa Tennilää. Seuraa katkelma, joka valaisee Tennilän käsitystä kielestä ja varmaan siitäkin, miksi hän on päätynyt toimimaan runoilijana:

Mutta samaan aikaan koko asetelma tuntuu hajoavan perustattomuuteensa, koska tiedämme niin vähän. Tai oikeammin: koko tiedon käsite on vaarassa, koska yksikään määritelmä tiedolle ei tunnu vastaavan kaikkia kuviteltavissa olevia tapauksia. Mutta perustava tunne moninaisuudesta ei hälvennyt, sillä samalla tavalla noiden tieteen reunamilla ja keskiössä sijaitsevien tutkimushaarojen kohdalla aloin kiinnostua eniten merkitysten kutoutumisen prosessista: siitä miten ne itse ovat oikein muotoutuneet ja millaisin keinoin ne uomaavat kertomustaan. Sanalla sanoen aloin kiinnostua ilmiönä kielestä, jonka piti olla vain työkalu.

Puhuessaan kielestä Tennilä tulee puhuneeksi niin ikään runoudesta:

Kuinka ollakaan, samantapainen muodollinen diversiteetti kuin tuossa metsikössä, vallitsee ilmiselvästi myös kielessä. Eri kielet tuottavat sangen erilaista ajattelua. Niiden havaintoherkkyys suuntautuu eri tavoin, ja ne saavat aikaan erilaista metafysiikkaa: erilaisia jäsennyksiä todellisuuden rakenteesta. Kaiken lisäksi saman kielen piirissä esiintyy radikaalisti erilaisia merkityksen sukeutumisen prosesseja.