tiistai 12. helmikuuta 2019

Ääneen luettaessa runouden aikaansaama läsnäolon tunne ilmenee eri tavoin. Jännitys tiivistyy ja ilma muuttuu käsin kosketeltavaksi. Hengitys pysähtyy ja alkaa kulkea yhtäaikaisesti. Aika on tilaan nähden toissijaista. Maassa käy niin kuin Venuksessa: yhtäkkiä sen päivä onkin pitempi kuin sen vuosi. Runous sisältää ja synnyttää miettimisen aiheita, toisaalta siinä on enemmän kyse ajatuksille varatun tilan avautumisesta kuin tilaa täyttävästä sisällöstä. Runous heittää pois vanhaa ja tarpeetonta ja luo tilaa uudelle. Kun jokin vaihtaa paikkaa tai se siirretään osaksi uutta ympäristöä, sen merkitys muuttuu. Kuten Kärhen takakannessa sanotaan: Ametistikaivoksessa nostetaan ametisteja maan alta maan päälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti