Tuon tuosta poimin hyllystä tai pöydältä sattumanvaraisesti valitun kirjan ja katson, miten se vastaa johonkin juuri miettimääni kysymykseen. Yhteys ongleman ja ratkaisun välillä on mielenjohde tai päähänpisto. Toisinaan vastaus löytyy, toisinaan ei. Joskus kirjasta löytyy vastaus ongelmaan, jota en osannut edes odottaa. Runoudessa merkitysketjut ovat usein pitkiä ja monimutkaisia, ja on mahdollista, että ketjun päillä ei näyttäisi olevan mitään tekemistä keskenään. Manhattan är Brooklyn som ser Manhattan. Juuri nyt käteeni osunut Susan Howen kokoelma That This ja sen keskimmäinen osasto ”Frolic Architecture” sisältää sarjan visuaalisia runoja, jotka on toteutettu leikkaamalla ja liimaamalla muualta löydettyjä tekstejä. Sitä, millä eri tavoin runoilija kohtaa materiaalinsa, Howe kuvaa seuraavasti:

More and more I have the sense of being at a point of absence where crossing centuries may prove to be like crossing languages. Soundwaves. It’s the difference between one stillness and another stillness. Even the ”invisible” scotch tape I recently used when composing ”Frolic Architecture” leaves traces on paper when I run each original sheet through the Canon copier.

Joskus ”tekniikka” tai siinä tapahtuvat vaivihkaiset erot ja muutokset tuovat esiin ”sisältöjä” tai ”merkityksiä”, joita tekijä ei ole pystynyt ennakoimaan – eikä hänen edes tarvitse ennakoida. Teippikin jättää jälkiä itsestään, vaikka olisi muuten ”näkymätön”.