Miikka Mutasen kokoelma Mäkärä, särmä, hindustani (2006) on yhtä aikaa läpitunkematon ja säihkyvän kirkas. Puhuja tapaa tytön, jolla on "sademetsän ylävartalo ja leopardisukkahousut" ja joka kietoutuu "ptyncthoneihin, evoluutio-uutisiin, sanikkaisiin sydänsuruissaan, marunahauteisiin". Ja sitten:

   Hiuksesi, hiekkajouhet,
basalttisilmäinen hengetär,
   suolanarat huulesi,
jousenselkä, himon polvi.
   Enpä huoli haalikkainen,
en mä välitä susta,
   turkkoaivo röti öö puolisynkeä tipitii.
Sivelen sinun binaarisuuttasi.

Sfääreissä kieppuvaa kehollisuutta riittää. Esimerkkinä runo, jolla on otsikkona "Tytöt ja erilaiset yhteiskunnat". Runo alkaa: Neilikka iltani rinnasta, / sinä hengität jo kitkerästi lamppua. Seuraavassa saadaan seurata

Kylpylän hälyä;
   vihreäsilmäinen amatsoni solahtaa
      valkoviinialtaaseen luo
   museonjohtajan ja efreetin,
   jolla on kolmet sukuelimet,
 kevlar-olkapää, väritön aivolohko
ja siirtymä rajoittamattomaan elinaikaan
käynnissä.

Jätän nämä vain tähän, kuin rannalta löytämäni kivet ja kotilot: Tennis, punakylki. Itikka, kalikka, turku. Fuk mi, Björk. Ruusöm vegbööm sijerua.