sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Kesken kirjan vastaan tulee runo, jonka tekstistä osa näyttäisi kadonneen näkymättömiin. Ikään kuin joku olisi sipaissut sivun yli muutaman kerran isolla pyyhekumilla. Tällä tavoin osittain pois pyyhityn runon jälkeen seuraa yllätys: kaksi kokonaan tyhjää lehteä eli yhteensä neljä sivua ei mitään. Niiden jälkeen viisi sivua jälleen osittain poispyyhittyjä tekstejä. Kokonaan pois pyyhkiytyneestä tai alunperinkin puuttuneesta tekstistä emme tietenkään osaa sanoa mitään. Jäljelle jääneistä tekstinsiruista on hyvin vähän apua. Tekstin lukeminen on hankalaa, eivätkä sanojen tai lauseiden osat muodosta kuin satunnaisesti merkitseviä sisältöjä. Näkyviin jääneen perusteella teksti vaikuttaa sattumanvaraisesti valitulta ja kaikin puolin ”merkityksettömältä”. Mikään ei viittaa varmasti siihen, että se olisi edes tekijän ”kirjoittamaa”.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti