Manet’n maalausta lähemmin tarkasteltaessa käy ilmi, että heti naisen takana on suurikokoinen peili. Tästä havainnosta alkavat myös kuvailuun liittyvät vaikeudet. Ensinnäkin peili kattaa koko loppuosan maalauksen taustasta, käytännössä kolme neljäsosaa koko maalauksen pinta-alasta. Toisin sanoen valtaosa maalauksesta esittää aiheensa peilin kautta. (”Todellisuutta” ovat vain tarjoilupöytä esineineen, tarjoilija ja peili itse; muu on peilin kautta nähdyn todellisuuden ”heijastusta”.) Tämä merkitsee, että pöydän ja naisen takana ei ole peilin lisäksi ”mitään”. Sen sijaan koko naisen takana levittäytyvä näkymä on vain peilin heijastamaa todellisuutta eli kuvajaista. Toisaalta peili aiheuttaa sen, että sekä maalauksen esittämä nainen että maalauksen katsoja näkevät yhtä aikaa saman ikuisesti pysähtyneen näkymän, tosin eri suunnista ja eri tavoin rajattuna. Toisaalta nainen näkee myös sen osan teatterin sisätilasta, joka maalauksessa jää hänen hahmonsa taakse pimentoon ja siten katsojalle ikuisesti salaisuudeksi. Nainen puolestaan ei näe itseään, toisin kuin me, koska hän seisoo selin peiliin.