Lisää hämmennyksen aiheita. Viroksi, suomeksi ja ruotsiksi kirjoitettuja johdantotekstejä seuraava englanninkielinen preface on melkein kaksi kertaa muita pitempi, ei enää juurikaan edellisten käännös, vaan vähä vähältä omille poluilleen ja omaan keinotekoiseen kieleensä erkaantuva teksti:

As there can be no extinction without intinction, today Kölö is being constantly supercognized author communicating with immunicator, who creates noisense's nuisance from uncalled associations, gramolectic bumps and obstinate misspelling themephones separating languages by uniting and uniting them with separating. Spare times Kölö is avantgardening its flowers, pushing up babalonian stems, waving its exemplimities like folklore, performance, pop music, rituals or liturgy under the only trinity of shaman, sheman, he-man and german she-p-herd. Learning how to speak, attempting infancy proper, Kölö is gineanuine and unorthorex search for the essance of languages.

Niin, the essance of languages. Tahallaan luotu ero siihen mikä on (olevinaan) kielten sisintä olemusta. Kölön itse annetussa ”aitoustakuussa” kaikuu hauskasti sekä Derridan differance että esanssin keinotekoinen maku. Loput vihon sisällöstä eli runsaat kaksikymmentä sivua on melkein läpipääsemätöntä kielten rämeikköä, aluskasvillisuutta, kukkaketoa. Jokainen yksittäinen ”runo” lähtee liikkeelle jostain äänteellisestä impulssista ja jatkaa sanojen tai sanan kaltaisten yksikköjen ketjua tutuista, vähemmän tutuista ja itse keksityistä kielistä poimituilla fraaseilla, sanoilla, äänteillä tai tavuilla. Vaikka ”sanojen” merkitystä ei ”ymmärttäisikään”, ne kaikki voidaan lausua ääneen. Ikään kuin kyseessä olisi homofoninen käännös — kaikkine kuviteltavissa olevine muunnelmineen — jostain tuntemattomasta ”lähtötekstistä”. Kun yksi äänne tai äänteiden yhdistelmä on käyty läpi, siirrytään toiseen ja taas seuraavaan.