Jotain vanhahtavaa ja perinteistä on myös saman osaston runossa nimeltä ”Jäljessä”. Runo säilyttää sanan monet merkitykset. ”Sinne, missä haukka silmukoi kehiään, (…) ilmestyvät tähdet, kohta, kuin toinen ajatus”. Ja sitten:

Mutta entä jos rantaa myötäilevillä hiekkateillä
ei olisi toisten kävelijöiden jälkiä, omat
jälkemme lakkaisivat ennakoimasta tulevia,

kulkuamme johdattavien ajatusten vaiheet
peittäisivät kaikki nämä mahdollisuudet?
Mikään ei johtaisi mihinkään mutta veisi kaikkialle.

Ei voi mitään sille, että runo tuon tuosta siellä täällä alkaa puhua itsestään ja keinoistaan.