Tunnetta ja tietoa, tuntemista ja tietämistä käsitellään teoksessa monelta kantilta. Ero on kiintoisa. Ajatus vaatii pidemmän, monivaiheisen kehittelyn, jossa lähdetään liikkeelle Eino Santasen sanomalehden sunnuntaisivuille kirjoittamasta esseestä (HS 9.1.2011). Kyseessä on eräänlainen suurelle yleisölle suunnattu nykyrunouden käyttöopas. Santasen mukaan runouden edessä koettua hämmennystä helpottaa, jos jättää annetut lukuoletukset sikseen ja sen sijaan suo kullekin teokselle luvan olla oma itsensä. Tämä on tähdellistä, sillä jokainen runokirja on lähemmässä tarkastelussa omituinen. Kainulaisen mukaan omituisuus tai outous ei kuitenkaan ole itseisarvo tai ainut huomionarvoinen piirre runossa. Tutullakin on sijansa:

Jos teoksen pitää olla täysin uudenlainen, ihkaouto tai aivan erityinen, ennakkoasenteen tavoitehakuisuus suuntaa runouden lukemista tietynlaisten piirteiden tai sisältöjen etsimiseen. Tällöin lukemisen muut ulottuvuudet lukitaan pois käytöstä ja niiden toimintamahdollisuudet tyrehdytetään. Jos johtotähtenä on omituiseuuden etsintä, huomiotta jäävät runojen muut merkitykset: tuttuus ja tunnistettavuus. Ne eivät kuitenkaan tarkoita yhtä kuin itsestään selvä tai aivan sama.

”Runokieli kiehtoo ja häiritsee — vaikuttaa — monin tavoin”, Kainulainen muistuttaa. Outo kaihertaa mieltä, mutta tarkemmassa tarkastelussa myös tuttu saattaa sisältää jotakin tuntematonta. ”Outo voi osoittaa ilmaisutavan sille, mitä on etäisesti aavistellut.”