Teoksen visuaalisesti näyttävin on osasto, jossa puhutaan ”puistoista”. Johdannoksi siteerataan hämärältä kuulostavaa lähdettä, jonka otsikoksi kerrotaan ”Merkittävimmät puistot alueittain”. Esittely alkaa: ”Puistojen kirjo on runsas ja monipuolinen. Jokaisen kotinurkilta löytyy puisto, joka tarjoaa elämyksiä kaikenlaisiin tarpeisiin ja mielihaluihin, ajasta aikaan.” Kuulostaa siltä kuin puhe olisi runoudesta. Seuraavien kahdeksan sivun aikana luetellaan ja kuvaillaan lyhyesti kolmisenkymmentä erilaista ”puistoa”, niiden joukossa muun muassa ”Kannustava ja Aktivoiva Myötätuntopuisto”, ”Lyhyen 1900-luvun loppusijoituspuisto”, "Poliittisen Vaikuttamisen Moottoriurheilu-Puisto”, ”Päihdeperhepuisto” ja ”Pettymysten ja katteettomien odotusten puisto”. Kuulostaa ihan yhteiskunnallisesti valveutuneen kannanottorunon ivamukaelmalta. Tyylilajia korostaa se, että kunkin puiston nimi on ladottu jollakin hupsunhauskalla fontilla — ikään kuin lempeänä näpäytyksenä nykyrunoudessa suosittujen visuaalisten kokeilujen suuntaan.