Heidi Kari ilmoittaa proosarunonsa loppukaneetissa, että sen lähdetekstinä on ollut Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Sen sijaan käytetystä menetelmästä ei kerrota mitään. Jo ensimmäinen sana — Plexidur — ilmaisee, ettei ainakaan ole kyse anagrammista, sillä romaanissa ei esiinny x-kirjainta. Vaikea ylipäänsä kuvitella, millä perusteella sana on päätynyt runoon, sillä kyseessä on harvinainen tuotemerkki, joka on ilmaantunut käyttöön vasta 1950-luvun puolivälissä. Muitakaan runossa esiintyviä erikoisempia sanoja romaanista ei löydy. Joukossa on paljon vanhahtavan tuntuisia yhdyssanoja tai muuten pitkiä, arvatenkin tahallisen ”tekniseltä” kuulostavia ilmaisuja, kuten aivan tähän päivään viittaava ”älykäs puuvillatrikoo”.  Katsotaanpa erikseen kolmatta eli viimeistä virkettä: 


Merkillinen kuivahiomapaperi oli myös hänen selluloosansa, palettiveitsien taiteellinen riepu, joka syövyttävyydessään oli älykkäänä puuvillatrikoona sinkauttanut tieteelliset kaakelilevyt, leimahtanut monta astemittaria ja tehdasta; mutta vetonsapa viskasi hän viimein, käyden ominaisuudettomaksi, ja höyrysi tärpättikuppinsa hahmottomat liimavedet Neilikkaöljyn kosketuksessa.

Kursivoimaani lausetta lukuun ottamatta juuri mikään tekstissä ei tuntuisi ainakaan välittömästi viittaavan Karin käyttämään lähteeseen (suora lainaus se ei kuitenkaan ole). Kiven romaanissa toki kaikenmoiset makoisat juomat höyryävät henkilöiden pöydissä, mutta en osaa paikantaa kohtaa, johon lainaus muutettavat muuntaen sopisi. Ehkä pelkkä tieto (tai väite) yhteyden olemassaolosta riittää — että klassikkojen klassikko mahdollistaa tällaisenkin.