lauantai 26. lokakuuta 2019

Jatkoa seuraa:
Ei myöskään ole suurta runoutta ilman hitauden ja seesteisyyden suuria intervalleja, ei suuria runoja ilman hiljaisuutta. Vesi onkin yksi rauhan ja hiljaisuuden alkumalleista. Nukkuvat ja hiljaiset vedet tuovat maisemaan, kuten Paul Claudel sanoo, ”laulujen lampia”. Niiden lähettyvillä runous kasvaa painossaan. Vesi elää suurena materialisoituneena hiljaisuutena. Juuri Mélisanden lähteen laitamilla Pelleas huokaa: ”On aina niin oudon hiljaista… Voi kuulla veden nukkuvan.” Tuntuu siltä, että tajutakseen hiljaisuuden sielumme on nähtävä jotakin joka vaikenee; ollakseen varma levollisuudestaan sen on tunnettava lähellään suuri luonnonolio unessa. Maeterlinck työskenteli runouden ja hiljaisuuden rajamailla, niin hiljaisin äänin kuin mahdollista, nukkuvan veden äänin.

4 kommenttia:

  1. Karri,

    huomasin jostain, että olet hieman harmissasi, kun projektiasi ei ole kommentoitu. Tunnustan: käyn lukemassa päivittäin uuden postauksen. Tiedän jo nyt, että vinkkaan Runousvuottasi noin 60 opiskelijalle ensi kevään nykykirjallisuuden kurssilla. Samoin olen ohjannut heitä lukemaan Neljättä seinää, mikäli heitä kiinnostaa nähdä, miten runoudesta voi kirjoittaa yleistajuisesti ja paneutuneesti. Eli et varmasti ole pimennossa juttuinesi.

    VastaaPoista
  2. No joo, välillä tuntuu siltä kuin huhuilisi tyhjyyteen. Mutta onneksi aina välillä saa sieltä täältä signaaleja, jotka kertovat toista. Eli hienoa kuulla, jos kirjoituksestani on tällaistakin hyötyä. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MInusta tämä (myös tämä) projekti sopii hyvin käsialaasi ja hienoa, että sen keksit, eli ei muuta kuin jatkoa vaan.

      Tällä, niin kuin runoudella, saattaa olla yllättäviäkin lukijoita, eikä koskaan tiedä, mitä juttua tulevaisuudessa tai jonkun lukijan nykyhetkessä tällaiset jutut palvelevat.

      Poista
  3. Yllättävät ovat parasta. Näillä näkymin projektini saa ensi vuonna myös jatkoa, mutta moniaineksisesn runon muodossa!

    VastaaPoista